

Vauhdikas sarja 10-vuotiaasta Benistä, joka tavallinen elämä mullistuu, kun hän löytää leirintäalueelta oudon rannekellon ollessaan retkeilemässä serkkunsa ja isoisänsä kanssa. Omnitrix-niminen ranneke tarttuu kiinni Benin ranteeseen ja yllättäen hän huomaa pystyvänsä muuntautumaan monenlaisiksi avaruusoloiksi, joilla jokaisella on erikoiskykyjä. Huimista uusista supervoimistaan huolimatta Ben huomaa, ettei sankarina oleminen ole niin helppoa kuin hän kuvitteli. Tekstitetty suomeksi.
27.05.2013 klo 18.30


Dr. Seussin maailmankuuluihin lastenkirjoihin perustuva uusi animaatiosarja tietäväisestä ja uteliaasta kissasta. Yhdessä 6-vuotiaiden Nickin ja Sallyn kanssa hän lentää ihmeellisellä kulkuneuvollaan opettaen lapsille tarpeellisia ja yllättäviä asioita ympäröivästä maailmasta. Mukana matkassa on myös lemmikkikala ja kaksi sähäkkää kaverusta, Eka ja Toka.
26.05.2013 klo 08.30
27.05.2013 klo 16.00


Kouluikäisille suunnattu animaatiosarja orvosta Lola-tytöstä, joka yrittää selvittää perheensä salaperäistä menneisyyttä 1900-luvun kauniissa Pariisissa. Romanttisessa tarinassa sekoittuvat Lolan haaveet ballerinan urasta, perheen tarina ja sopiva määrä jännitystä Pariisin tutuissa maisemissa ja viime vuosisadan alun hämärillä kujilla.
30.05.2013 klo 19.30


Pienen Peetu-pojan kultakala ei ole siitä ihan tavallisimmasta päästä. Amiraali Pulppu hyödyntää ovelaa mieltään ja liukasta kieltään pyrkimyksissään valloittaa maailma. Peetu taas saa todella laittaa itsensä likoon yrittäessään pelastaa kaupunkinsa, itsensä ja koko ihmiskunnan kerta toisensa jälkeen kultakalansa edesottamuksilta. Asiaa mutkistaa myös se, ettei kukaan tunnu uskovan Peetun tarinoita ilkeästä lemmikistään.
25.05.2013 klo 15.30


Suursuosittu klassikkosarja Maija mehiläinen pörrää ruutuun uudessa versiossa. Maija on utelias tyttömehiläinen, joka on innokas tutustumaan kaikkeen uuteen ympärillään. Iloinen Maija saa paljon ystäviä, mutta joutuu joskus myös tukaliin tilanteisiin niin kuin lapsilla on tapana.
25.05.2013 klo 08.51


Tea Hiiloste ja joukko lapsia seikkailevat tiedekeskus Heurekassa erilaisten teemojen ympärillä. Ohjelma kertoo tieteellisistä ilmiöistä lapsia kiinnostavalla tavalla ja saa nämä itse testaamaan ja tutkimaan asioita. Jokaisessa jaksossa lapset pääsevät itse tekemään aiheeseen liittyviä kokeita Tean johdolla. Lisäksi katsojat pääsevät seuraamaan taikatemppumaista tiedekoetta, jonka tekee Heurekan pääopas, Harri 'Heko' Montonen Heurekan tiedeteatterissa.
25.05.2013 klo 15.00


Suomen söpöimmän lemmikkiohjelman, Mun oma lemmikki -sarjan, kolmas tuotantokausi. Kaksikymmentä suomalaista lasta esittelee oman lemmikkinsä ja lemmikkiharrastuksensa. Mutta mikä näistä on kaikkein hauskin lemmikkiharrastus?
26.05.2013 klo 10.06


Animaatiotarinoita eläimistä hassujen laulujen muodossa.
25.05.2013 klo 15.25


Sarjassa seurataan Mian kaksoiselämää maagisessa Centopiassa hyvän puolesta taistelevana keijuna ja oikeassa maailmassa tavallisena tyttönä, joka yrittää sopeutua uuteen kouluunsa. Mia on lukenut vanhasta kirjasta tarinoita mystisestä Centopiasta. Isänsä keksinnön avulla Mia siirtää itsensä keijujen, haltijoiden ja yksisarvisten ihmeelliseen maailmaan, jossa idylliä rikkoo pahan kuningattaren Panthean aikeet. Hän haluaa vangita yksisarviset ja käyttää niiden taikavoimaa säilyttääkseen ikuisen nuoruutensa.
29.05.2013 klo 18.05


Puolalainen klassikkoanimaatio kertoo täplikkään Rexi-koiran päivittäisistä seikkailuista lähipiirin muiden eläinten ja ihmisten kanssa. Kanat, kukot, kissat ja muut koirat tuovat monenlaista iloa ja joskus vähän harmiakin Rexin elämään. Sarja on valmistettu vuosina 1967-1988.
25.05.2013 klo 08.32


Komediallinen seikkailusarja Kuningas Arthurista, monien epäonnisten retkien sankarista. Arthurin rohkeudella ja innokkuudella ei ole rajoja hänen hankkiessaan eksoottisia lahjoja vaativalle prinsessa Guineverelle, josta Arthur toivoo itselleen kuningatarta. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
27.05.2013 klo 15.30


Suomeksi puhuttu brittiläinen alle kouluikäisille suunnattu sarja hassunkurisesta ja laulavaisesta lammasperheestä, joka asuu talossaan mäen juurella. Perhe viettää leppoisaa maalaiselämää, mutta vaarin rakentaman satelliittisysteemin avulla voidaan pitää yhteyttä kaukaisiin sukulaisiin eri puolilla maailmaa. Sarjassa opitaan asioita ystävyydestä, toisten huomioimisesta ja tärkeistä asioista, kuten luonnonsuojelusta.
27.05.2013 klo 09.05


Ryhmymaan kristallista tutut hahmot jatkavat hulvatonta seikkailuaan. Prinsessa Gwendolyn on yhä kirottu, ja tällä kertaa sankarit jahtaavat Suurta taikakirjaa ja siinä lukevaa parannusloitsua. Ritareiden aikaan sijoittuva suomeksi puhuttu animaatiosarja.
28.05.2013 klo 17.30


Perheen pienimmille tarkoitettu animaatiosarja kolmostytöistä ja heidänensimmäisistä vuosistaan. Joka päivä opitaan uusia asioita ja uusia sanoja, joita yhdessä harjoitellaan. Jokaisessa jaksossa on myös hauska laulu käsitellystä aiheesta, kuten kaupassa käymisestä, hiustenleikkuusta, mummin lahjasta tai uusista kengistä.
25.05.2013 klo 07.35


Kaisla on 4-vuotias tyttö, jonka komerosta löytyy vaatteita ihan mihin tarkoitukseen tahansa, prinsessalle, palomiehelle, intiaanille tai vaikka ballerinalle! Uusien vaatteiden myötä Kaisla ja hänen ystävänsä voivat hypätä mukaan seikkailuun mielikuvitusmaailmaan, jossa riittää jännittäviä tapahtumia ja paljon uutta opittavaa. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
03.06.2013 klo 08.31


Uudessa tunnin mittaisessa elokuvassa Tuomas saa kunnian matkustaa mantereelle ja noutaa sieltä erikoispuuta, jota tarvitaan uuden pelastuskeskuksen rakentamiseen. Mutta laivassa ei ole tilaa Tuomakselle, joten hän seuraa lautalla perässä. Matkan aikana lautta karkaa ja Tuomas ajautuu outoon paikkaan nimeltä Usvasaari. Yrittäessään löytää keinon päästä takaisin Sodorin saarelle Tuomas tutustuu kolmeen metsuriveturiin Sälliin, Tälliin ja Ferdinandiin. Onnistuvatko Sodorin saaren ystävät löytämään kadonneen Tuomaksen?
03.08.2013 klo 14.30


Ystävällinen Kasper-kummitus on niin lasten kuin aikuisten rakastama sarjakuvien ja piirrettyjen hahmo, joka on aina mieluummin hankkinut ystäviä kuin pelotellut ketään. Nyt Kasper on saanut oman seikkailuntäyteisen sarjan, jossa kaamea kauhukoulu koettaa muokata ihmisistä pelottavia koneita...!
22.07.2013 klo 15.30


Aapo ja Tiia asuvat suurkaupungin keskuspuistossa, kaukana ruuhkaisesta hulinasta. Heidän kotinsa on puistossa sijaitsevan järven pienellä saarella, josta löytyy kaikki mitä seikkailumieliset kaverukset voivat toivoa: yllättäviä luonnon ihmeitä ja omituisia hauskoja otuksia. Suomeksi puhuttu alle kouluikäisille suunnattu animaatiosarja perustuu Joel Stewartin lastenkirjoihin.
27.05.2013 klo 07.15


Manon on suloinen lettipäinen tyttö, joka elää maatilalla ja rakastaa kaikkia eläinystäviään ainakin yhtä paljon kuin pilkullista mekkoaan. Manonin aurinkoisiin päiviin mahtuu monta seikkailua, jotka hän jakaa Bingo-koiran, Melba-kissan ja muiden iloisten eläinystäviensä kanssa! Manon on tomera ja hauska haaveilija, jonka kanssa vietetty päivä jättää hyvän mielen. Ranskalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja.
27.05.2013 klo 08.20


Kummajaisten täyttämä seikkailukomedia, jossa hassunhauskat ja joskus ihan hirveätkin hirviöt ilmestyvät 12-vuotiaan Zickin elämään. Kaikki eivät niitä näe, mutta Zick ja muut erikoisvoimia saaneet monsterinkesyttäjät pelastavat maailman laittamalla ilkeämielisiä mörköjä kuriin. Tässä tehtävässä punnitaan rohkeus, ystävyys ja luottamus.
27.05.2013 klo 14.00


Suomeksi puhuttu animaatiosarja nokkelasta ja ystävällisestä vampyyripoika Oskarista, joka käy vampyyrikoulua hylätyssä vanhassa linnassa. Kaikki vampyyritouhut eivät kuitenkaan Oskaria innosta ja hän suorastaan kammoaa verta! Kouluikäisille suunnattu humoristinen sarja kertoo kommelluksista, joihin erilaiset kummajaislapset joutuvat opetellessaan olemaan oikeasti pelottavia.
26.05.2013 klo 13.00


Kotimainen vuonna 2012 valmistunut animaatiosarja pikkusiskosta, joka eksyttyään sisarestaan löytää tiensä takaisin kotiin avuliaiden metsän eläinten opastuksella. Huimasta seikkailusta selvittyään pikkusisko oppii tärkeitä hyveitä, kuten ystävällisyyttä, avuliaisuutta, kiitollisuutta ja sinnikkyyttä.
21.07.2013 klo 09.28


Ti-Tin Nallen kanssa on hauska hiihdellä, laskea pulkkamäkeä tai vaikkapa ajella huskyvaljakolla, kun hanki narskuu tassujen alla. Keväällä taas voi loiskutella kuralätäköissä ja tuoksutella Hirsimetsän tuoksuja. Tule mukaan talven ja kevään riemuihin nallejen kanssa!
27.05.2013 klo 07.13


Huippusuositut Angry Birds -pelihahmot seikkailevat nyt 52-osaisessa animaatiosarjassa.
25.05.2013 klo 11.55
26.05.2013 klo 09.30


Tuomas ajautuu uskaliaaseen kisaan kerskailevaa Santtua vastaan ja löytää kisan tuoksinassa hylätyn veturin, joka on tullut kaukaisesta paikasta. Peloissaan olevaa Hiroa ollaan lähettämässä sulattamoon, jolloin Tuomas yhdessä luotettavien ystäviensä kera päättää auttaa veturin korjaamisessa. Mutta onnistuuko kieroileva Santtu pilaamaan heidän suunnitelmansa?
27.07.2013 klo 14.30


Redakai kertoo 15-vuotiaasta Ky-pojasta, joka kulkee ympäri maailman yhdessä Maya ja Bloomer-ystäviensä kanssa etsien Kairua. Kairu on alkukantainen energianlähde, jota Kyn vastustajat metsästävät.
27.05.2013 klo 19.30


Uusi animaatiosarja 1001 yön tarinat tuo vanhat arabialaiset sadut ruutuun nykyaikaisena versiona. Sinbad, Aladdin ja Ali Baba sekä muut tarujen sankarit seikkailevat kiehtovissa ja hauskoissa tarinoissa, joissa vilisee merenneitoja, keisareita, lampun henkiä ja muita mielikuvituksellisia satuhahmoja.
25.05.2013 klo 14.30


Klassikkoanimaatio kertoo sattumuksista Kulmatalossa, jossa asustaa omaperäinen kissa ystävineen. Värikkääseen joukkoon kuuluvat mm. etana, kenguru, ranskalainen koira ja vaaleanpunainen lohikäärme. Kulmatalon puutarhan laidalta löytyy myös mehiläispesä ja naapureina asustaa rottapariskunta lapsineen.
25.05.2013 klo 14.10


Tessu-koira seikkailee palkitussa animaatiosarjassa, joka perustuu englantilaisen Mick Inkpenin rakastettuihin kirjoihin.
26.05.2013 klo 08.31


Leonardo on huiman kekseliäs tiedemies, jolta syntyy päivittäin mitä nerokkaimpia keksintöjä. Hän keksii ratkaisun mihin tahansa pulmaan, mutta kun kömpelö apupoika Pasi testaa Leonardon viimeisimmät viritykset, lopputulos on melkoista sotkua. Jokaisen jakson lopussa on tietoisku oikeista keksinnöistä, joita Leonardo yritti saada toimimaan, huonolla menestyksellä. Suomeksi puhuttu ranskalainen animaatiosarja.
28.05.2013 klo 17.20


Kotimainen salapoliisiseikkailu, jossa lapset pääsevät testaamaan mestarietsiväntaitojaan. Jokaisessa jaksossa kaksi joukkuetta, tyttöpari ja poikapari, vierailee mielenkiintoisella työpaikalla ja yrittää selvittää, kuka työntekijöistä ei ole oikeasti se mitä väittää olevansa. Joukkueet tapaavat työntekijöitä ja keksivät heille kysymyksiä, joiden avulla he yrittävät paljastaa huijarin.
25.05.2013 klo 13.00


Vauhdikas ja jännittävä kouluikäisten sarja kahden "lohikäärmemetsästäjän" ja heidän persoonallisten kavereittensa seikkailuista. Oudossa maailmassa futuristiset ja keskiaikaiset maisemat sekoittuvat, vuoret leijuvat ilmassa ja toinen toistaan kummallisemmat "lohikäärmeet" pitävät urheat kaverukset kiireisenä.
29.05.2013 klo 16.30

Taavilla on liikaa töitä. Pinna ei kestä enää pajan pitoa. Hän antaa pajan Pellekaija Pum-linnun, Tirehtöörin ja Viivin hoitoon. Siivotessaan pajan kaameaa sekamelskaa he löytävät yhtä ja toista erikoista: mm. salaperäisen vanhan paperin; oudon laitteen rakennusohjeen.
27.05.2013 klo 08.05


Winx-klubista tutut suositut minikeijut seikkailevat omassa ohjelmasarjassaan, jossa nähdään uudenlainen keijumaailma. Jokaisella pixiellä on omat erityistaitonsa ja harrastuksensa ja kaikkien nokkeluutta tarvitaan, kun Pixie-maailman pahikset tulevat häiritsemään keijujen huoletonta elämää. Suomeksi puhuttu italialainen animaatiosarja.
25.05.2013 klo 09.35
26.05.2013 klo 11.00


Maatilan eläimet perustavat Sädefarmi FC -jalkapallojoukkueen ja haaveilevat päästystä Unelmaliigaan, jossa pelaa kaikki maailman parhaimmat joukkueet. Helppoa se ei tule olemaan, kun joukkueessa on maatilan nopsajalkaisten koirien ja kaniinin lisäksi niinkin epäurheilijamaisia olentoja kuin lehmä, lammas, possu ja kana. Mutta harjoitus tekee mestarin ja pelaajat löytävät omat erityiset taitonsa, joiden avulla heistä kaikista tulee sankareita sekä pallokentällä että omassa elämässään. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
17.06.2013 klo 17.00


Uusi animaatiosarja pikkutyttöjen suosikkihahmosta Mansikka Marjasta ja hänen ystävistään, jotka ovat tuttuja jo vuodesta 1977. Sarja on vuonna 2009 valmistunut moderni versio alkuperäisista tarinoista. Sarjan päähenkilöinä ovat Mansikka Marjan lisäksi pikkusisko Omelia ja Rahka-kissa.
26.05.2013 klo 09.42


Ranskalainen animaatiosarja surkuhupaisista Daltonin veljeksistä, joiden ryöstöretket päätyvät aina vankilaan, mutta vapauden kaipuu on sammumaton. Luvassa on toinen toistaan ovelampia pakoyrityksiä, mutta aina joku tunaroi ratkaisevalla hetkellä. Mukana toiminnassa häärää vankilan vahtikoira Rantanplan, jolla ei ole hajuakaan mitä pitäisi vahtia ja miksi.
25.05.2013 klo 19.30


Perheen pienimmille suunnattu kotimainen sarja, jossa Pellekaija Pumin pelastuspartio kiertää hauskasti kertomassa ja varoittamassa niistä jokapäiväisistä vaaroista, joita lapset kohtaavat kotona ja ympäristössä. Luvassa hulvatonta menoa ja musiikkia ja paljon hyödyllisiä neuvoja. Mukana suunnittelussa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.
29.05.2013 klo 08.05


Alle kouluikäisille sopivassa seikkailusarjassa seurataan 8-vuotiaan Oskarin ja hänen kaverinsa Piikki-kaktuksen hauskoja ja kiehtovia matkoja kuumailmapallolla. Eri puolille maailmaa matkatessaan Oskari laskeutuu outoihin maihin ja ystävystyy paikallisiin eläimiin, sekä oppii samalla niiden tavoista ja elinympäristöstä.
Oskarin maailmanmatkat Juniorilla 15.6. alkaen keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 7.40 sekä viikonloppuisin klo 17.45.
12.08.2013 klo 09.30


Suomeksi puhuttu animaatiosarja dinosaurus Tomista, joka kiertää ympäri maapalloa Sirkus Hamiltonin mukana ja etsii kotiaan, josta hän on joutunut eksyksiin. Mutta harvinaisen dinosauruksen haluaisi omakseen myös ryhmä pahiksia, jotka seuraavat sirkuslaisia ja yrittävät kaikin keinoin saada Tomin haltuunsa. Seikkailu jatkuu 30 eri maassa, suurkaupungeissa, viidakoissa ja vuoristoissa.
27.05.2013 klo 14.30


Brittiläisen Jill Barklemin rakastettuun kirjasarjaan perustuva animaatiosarja. Hiiriyhdyskunnan elämästä kertova herttainen nukkeanimaatio seuraa pääasiassa kahden hiirilapsen, Esikon ja Vesan, seikkailuja.
14.07.2013 klo 14.30


Uusi animaatiosarja komedian klassikkohahmosta Chaplinista, joka päätyy päivittäin keskelle mitä erikoisimpia kommelluksia, vaikka tarkoittaa pelkkää hyvää. Elämään valoisasti suhtautuva Chaplin ja hänen ystävänsä Poika ovat hurmaava parivaljakko, jotka selvittävät isot ja pienet hankaluudet nokkeluudella ja hyvällä onnella.
26.05.2013 klo 11.30


Pienenpieni lokinpoika Linus asustelee valaan selässä, eikä tiedä osaavansa lentää. Linuksella on hyviä ystäviä, kuten hassunkurinen jänis Bella ja vauvavalas Jambo. Heidän kanssaan hän keksii hauskaa touhua ihastuttavalla saarella, josta löytyy monenmoisia mukavia otuksia. Linuksella on taikatasku, josta löytyy melkein mitä tahansa tarpeellista, kuten lentävä matto tai kaukoputki. Korealainen animaatio, joka sopii myös perheen kaikkien pienimmille.
16.06.2013 klo 06.30


Animaatiosarja Po-pandasta, joka haaveilee tulevansa kamppailulajien mestariksi ja Hurjan viisikon jäseneksi. Po on paksu ja kömpelö, mutta sitäkin innokkaampi. Alkuhankaluuksien jälkeen hän pääseekin mukaan ryhmään. Mestari Shifun johdolla Po, väkivahva Tiikeritär, leikkisä Apina, ilmojen valtias Kurki, ystävällinen Kyy ja salamannopea Sirkka puolustavat Jadepalatsia tunkeilijoilta.
25.05.2013 klo 16.00


BBC:llä syksyllä 2008 aloittanut uusi pienille pojille suunnattu vauhdikas ja värikäs 3D-animaatiosarja, jossa kolmen veturioppilaan kanssa opetellaan pysymään raiteilla. Chuggingtonissa ihmetellään, onnistutaan ja opitaan tärkeitä asioita ystävyydestä sekä ympäröivästä maailmasta.
25.05.2013 klo 07.00


Juniorin 10 kysymystä on tietovisa, missä voi voittaa itselleen vuoden Juniori-tietäjän tittelin. Joka viikonloppu neljä Juniorin katsojaa ottaa mittaa toisistaan Junnun ja Nupun kannustamana. Visaa juontaa Annika.
25.05.2013 klo 14.00


Van Dogh maalaa taulujaan auringonkukkaniityn keskellä, kun kolme kaverusta Won, Pan ja Kit saapuvat paikalle polkupyörällään. Taikapensselin avulla taulu muuttuu hauskaksi kuva-arvoitukseksi, jonka lapset ja Van Dogh yhdessä selvittävät. Alle kouluikäisille suunnattu animaatiosarja.
25.05.2013 klo 07.30


Orpo oravanpoika päätyy maatilalle kissaemon hoitoon ja kasvaa aivan omalaatuiseksi oravaksi. Seikkailut vievät Pörrin metsän eläinten seuraan ja siellä utelias ja kujeileva kurre saa uusia ystäviä, tärkeimpänä suloinen oravatyttö. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
25.05.2013 klo 10.30


Pikku kunkku on 5-vuotias kruunupää, joka asustaa pienessä linnassa keskellä suurta puutarhaa. Siellä viihtyvät myös hänen eläinystävänsä. Pikku kunkku ei ehdi tehdä vakavia hallitsijan hommia, vaan tutkii mieluummin ympäristönsä ihmeellisiä asioita ja saa päähänsä hassuja ideoita, kuten karkkipuun kasvattaminen. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
27.05.2013 klo 07.01


Koalaveljekset Riku ja Paavo lähtevät joka päivä keltaisella lentokoneellaan etsimään mahdollisia avuntarvitsijoita Australian takamailla. Sankariveljesten kavereina on monia hauskoja eläinystäviä,kuten vompatti, opossumi, kilpikonna, pingviini ja vesinokkaeläin. Kaikki kaverukset tietävät, että tärkeintä on auttaa ystäviä eikä ketään saa jättää pulaan.
03.06.2013 klo 10.05


Jasonin vaarilla on taikalippis, jonka avulla hän pystyy kutistamaan itsensä taskukokoiseksi. Pikkuriikkinen vaari pystyy etsimään vaikka hamsterin lattialautojen alta ja tekemään paljon muutakin ihmeellistä. Kukaan muu ei tiedä Jasonin ja vaarin salaisuudesta, mikä tekee elämästä sekä hauskaa että jännittävää. Suomeksi puhuttu englantilainen draamakomedia.
22.06.2013 klo 10.55


Suosittu saksalainen animaatiohahmo Benjamin elefantti seikkailee Juniorilla! Benjamin on aivan ainutlaatuinen eläintarhan asukki, hän osaa puhua ihmisten kieltä. Kiltti ja ystävällinen, mutta hieman kömpelö Benjamin on aina valmis auttamaan.
06.07.2013 klo 14.30


Uutiskatsaus viidakosta. Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut viidakon veijarit paljastavat mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
25.05.2013 klo 08.49


Perheen pienimmille suunnattu vaha-animaatio, jossa värikkäistä muovailuvahapalloista syntyy hauskoja leikkikaluja ja kulkuneuvoja.
25.05.2013 klo 10.10


Alle kouluikäisen animaatiosarjassa hurmaavat pehmoeläimet matkustavat Sakarin tarinajunalla lukunurkkaukseen kuuntelemaan yhdessä uutta satua. Maagisen kirjan sivuille pääsevät myös ihmislapset seikkailemaan. Sarja innostaa lapsia kirjojen pariin ja auttaa kehittämään mielikuvitusta.
27.05.2013 klo 08.31


VJ on 13-vuotias musiikkia rakastava tyttö, oikealta nimeltään Viivi-Juulia. VJ on huippusuosittu DJ, mutta vain omassa pikku huoneessaan, jossa hän miksaa ja skrätsää haaveillen tähteydestä. Aina kun mahdollista hän auttaa paikallisessa musiikkikaupassa, koska musiikki on hänelle koko elämä.Suomeksi puhuttu australialainen animaatiosarja.
26.05.2013 klo 17.30


Bibi ja Tiina ovat hevoshullut kaverukset, jotka ovat aina valmiina seikkailuun! Hevostensa Amadeuksen ja Sabrinan kanssa he ovat rohkea parivaljakko, joka rientää auttamaan hädässä olevia eläimiä ja ihmisiä. Ja kun tilanne menee hankalaksi, Bibin taikavoimille on käyttöä. Suomeksi puhuttu saksalainen animaatiosarja.
25.05.2013 klo 12.00


Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja, mm. Paavon lemmikkietana Kari, meritähti Patrik Tähtönen, Jalmari Kalmari, Einari Rapu ja Sulevi Plankton. Sarjan on luonut meribiologi Stephen Hillenburg.
27.05.2013 klo 16.30


Alle kouluikäisille suunnattu animaatiosarja pienestä jänötytöstä, hänen perheestään ja ystävistään. Sarja perustuu hollantilaisen kirjailijan ja kuvittajan Dick Brunan lastenkirjoihin, joista ensimmäinen julkaistiin jo 1955. Selkeän yksinkertainen kuvitus ja ihastuttavast tarinat ovat hurmanneet perheen pienimpiä ympäri maailmaa yli 40 kielellä.
15.08.2013 klo 07.30


Mimosa on energinen ja utelias inuiittityttö. Hänen ystävänsä Petteri on rauhallinen ja leppoisa pingviini, joka suostuu Mimosan mieliksi leikkimään supervoimilla varustettua sankaria. Luvassa on vauhdikkaita seikkailuja lumisessa ympäristössä.
27.05.2013 klo 10.15


Kotimainen eläinaiheinen koko perheen tietokilpailuohjelma. Joka jaksossa Espoon Margretebergin tallille saapuu kilpailemaan kaksi joukkuetta, joissa on lapsi ja hänen parinaan toinen vanhemmista tai muu läheinen aikuinen. Mukana on myös perheen lemmikki. Juontajana Lauri Salovaara.
25.05.2013 klo 12.30


Amerikkalainen suomeksi puhuttu sarja, jonka pääosassa on Carly ja hänen paras ystävänsä Samantha. Tyttöjen temppuvideo päätyy vahingossa Splash Face -nettisivustolle. Hittiohjelmassa tytöt pääsevät sanomaan ja tekemään mitä mieleen juolahtaa.
25.05.2013 klo 13.30


Suloiset koirat asuvat omalla värikkäällä planeetallaan. Värikkään ja elämäniloisen planeetan rauhan rikkoo kuninkaan tyttären, Prinsessan, yllättävä katoaminen. Huhutaan kosijoista, mutta totuus saattaa olla toisenlainen. Mystisten varjojen ilmaantuminen herättää ihmetystä. Ovatko varjot Prinsessan katoamisen takana, vai auttavatko ne seikkailun ratkaisemisessa?
08.06.2013 klo 08.00


Hopla on perheen pienimmille tarkoitettu animaatiosarja. Hopla on suloinen jänis, joka ystäviensä Onki-possun, Nina-nallen ja Lola-kisun kanssa elää pikkulasten arjessa mukana. Ohjelma tuo värikkäiden kuvien ja musiikin avulla esiin jokapäiväisiä käytännön asioita.
27.05.2013 klo 06.00


Soittotunnin jokaisessa osassa esitellään yksi lapsille ensimmäiseksi soittimeksi soveltuva soitin. Ohjelmasarjan juontaja Pekka Laukkarinen vierailee jokaisessa jaksossa kyseisen soittimen soittotunnilla opettajan ja oppilaan luona ja tapaa työkseen soittavan ihmisen. Lisäksi käydään musiikkikaupassa tutustumassa soittimiin ja Pekka kokeilee myös itse millaista soittimia on soittaa!
26.05.2013 klo 09.26


Sarja kertoo neljän nokkelan kaveruksen seikkailuista jännittävässä hevosten laaksossa. Kaikilla heillä on tavoitteena tulla parhaiksi ratsastajiksi, mutta heppajengi joutuu kohtaamaan myös hankalia tilanteita, joissa rohkeus, rehellisyys ja ystävyys testataan.
01.06.2013 klo 09.40


Seikkailija Dora on animaatiosarja, jota katsomalla lapset oppivat englantia! Jokaisessa jaksossa seurataan 7-vuotiaan Doran ja hänen apinaystävänsä Nuutin jännittäviä seikkailuja. Dora ja Nuuti tapaavat uusia ystäviä, kokevat jännittäviä asioita ja kohtaavat haasteellisia tilanteita, joiden ratkaisemiseen tarvitaan katsojienkin apua. Etenkin eräs viekas kettu yritää parhaansa mukaan vaikeuttaa Doran ja Nuutin seikkailua! Puhumme suomea.
25.05.2013 klo 08.01


Uusi kouluikäisten fantasiaseikkailu, joka perustuu Paul Stewartin vuonna 2003 julkaistuun lastenkirjaan. Sarja on humoristinen versio Tolkienin Taru Sormusten herrasta -tarinoiden maailmasta, joka on täynnä taikuutta ja taruolentoja. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.


Huippusuosittuun italialaiseen kirjasarjaan perustuva animaatio hiiriherra Geronimo Stiltonista, joka toimii Hiiringin sanomien päätoimittajana ja haaveilee kirjailijan urasta. Hän arvostaa rauhaisaa elämää, klassista musiikkia, lukemista ja hieman golffaamista. Matkustaminen on kauhistus, aivan liian epämukavaa ja pelottavaa touhua! Mutta maailma on täynnä kummallisia tapahtumia, joita Geronimo päätyy selvittämään ja samalla tempautuu mukaan huimiin seikkailuihin.
27.05.2013 klo 15.05


Marc Boutavantin palkittuun lastenkirjaan perustuva animaatiosarja karhusta, joka kiertää tutustumassa eri maihin ja kulttuureihin ja saa matkoillaan paljon uusia ystäviä.
23.07.2013 klo 07.15


Klassikkoanimaatio kertoo lempeästä ja nokkelasta professori Balthazarista, joka keksii ihmekoneensa avulla ratkaisun kaikkiin pulmiin. Balthazar opettaa esimerkillään kuinka mielikuvituksella ja luovuudella ratkaistaan hankalatkin tilanteet. Kroatiassa vuosina 1967-1974 tuotettu animaatiosarja on uudistettu vuonna 2007.
29.05.2013 klo 09.20


Jummi Jammi on kekseliäs lastensarja, jossa korostuvat erityisesti oppiminen ja leikkiminen musiikin, satujen ja vuorovaikutteisuuden avulla. Sarja kertoo siskosta ja veljestä, Jammista ja Sanista ja heidän jännittävistä leluistaan, jotka taianomaisesti heräävät henkiin.
27.05.2013 klo 06.30


Piirrossarjassa Salla ja Olli laittavat ruokaa aikuisen Mikan opastuksella. Sarjan aikana he (niin kuinkatsojatkin) oppivat laittamaan 13 alkuruokaa, 13 pääruokaa ja 13 jälkiruokaa. Hyvää ruokahalua!
20.08.2013 klo 09.50


Uusi suomeksi dubattu brittiläinen live action sarja alle kouluikäisille. Eveliina Koo ja hänen Kaikentietokeskuksensa löytää vastauksen kaikkiin lasten esittämiin kysymyksiin. Eveliinalla on monenlaisia apureita, joilla kaikilla on paljon tietoa, oikeaa ja väärää. Lopulta vastaus kysymykseen saadaan keräämällä oikeat tiedonmuruset yhteen. Kun tietää mikä on väärin, ymmärtää mikä on oikein.
29.05.2013 klo 09.05


Tunnettuun lastenkirjasarjaan perustuva animaatiosarja. Pixi-poika leikkii metsässä ja löytää taikaseinän, joka osaa vastata kaikkiin hänen mieltään askarruttaviin kysymyksiin eläimistä, ihmisistä, luonnosta, tekniikasta ja historiasta. Taikaseinän tv-ruutu näyttää filmejä ja animaatioita, joista jokainen voi oppia uutta. Niin myös Pixi, joka päivän opetuksista viisastuneena keksii aina uusia entistä hauskempia leikkejä ystävilleen.
25.05.2013 klo 09.22


Suursuosittu Palomies Sami, palomestari Teräs ja muut paloaseman sankarit huolehtivat kaupungin turvallisuudesta neuvomalla ja opastamalla, sekä nopealla toiminnalla. Sami ja kumppanit auttavat pinteeseen joutuneita ihmisiä ja eläimiä, maalla, merellä ja ilmassa. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.
26.05.2013 klo 08.58


Vauhdikas animaatiosarja teini-ikäisistä keijuista, jotka joutuvat puolustamaan hyvää energiaansa noitien pahaa vastaan. Keiju-tytöt joutuvat seikkailuihin kaikkialla maailmankaikkeudessa ja he saavat oppeja yliluonnollisille voimilleen alan parhailta kouluttajilta Alfean korkeakoulussa. Samaan aikaan noidat kouluttautuvat Pilvitornin korkeakoulussa omiin jäyniinsä... Italialaista alkuperää oleva piiretty sarja on puhuttu suomeksi.
25.05.2013 klo 09.05
28.05.2013 klo 16.00


Viestikeskus on pullollaan katsojien hauskoja viestejä.
25.05.2013 klo 08.41


Rakastetun Myyrä-animaation luoneen tsekkiläisen Zdenek Milerin tarinoita.
01.06.2013 klo 07.15


Myyrä on kuulunut pienten televisionkatsojien suosikkeihin jo vuosikymmenten ajan. Tsekkiläisen Zdenik Milerin luoma, iki-ihana Myyrä on sympaattinen ja hyväntuulinen koomikko, joka seikkailee tässä perheen pienimmillekin sopivassa klassikkopiirretyssä.
03.06.2013 klo 07.01


Supersuosittu sarjakuvasankari, varjoaan nopeampi Lucky Luke seikkailee taas. Maailman fiksuin hevonen Jolly Jumper vie vaeltavaa cowboyta pitkin Villiä länttä, jossa rosvot mellastavat ja apua tarvitaan. Usein matkaan liittyy maailman vähä-älyisin koira Rantanplan ja suunnitelmat muuttuvat, kun aina pahoissa aikeissa liikkuvat Daltonin veljekset ilmestyvät kuvioihin.
26.05.2013 klo 14.30


Keltaisen Kirahvin eläintarinoita on 26-osainen pala-animaatiosarja. Jokaisessa jaksossa kerrotaan eri eläimestä ja kaikkiin jaksoihin sisältyy runo. Elokuvat kertovat villieläimistä tiikeristä hylkeeseen ja tutuista lemmikeistä kuten kissasta ja koirasta. Tarinat tapahtuvat eri puolilla maailmaa Borneon viidakoista Grönlannin jäätiköille. Keltainen Kirahvi on mukana kaikissa kertomuksissa. Se huolehtii ystävistään, niin eläimistä kuin ihmisistäkin ja jakaa heidän kokemuksensa.
31.05.2013 klo 07.01


Ville ja Jonna ovat parhaat kaverukset, jotka asustelevat omituisten otusten maailmassa. Ville on pörröinen karvispoika, jolle sattuu kommelluksia, mutta Jonna tulee apuun aina kun tarvitaan. Koulukaveri Junnu taas on ihastunut Jonnaan ja yrittää jatkuvasti nolata Villeä, mutta päätyy itse lopulta noloon tilanteeseen eikä koskaan opi. Ranskalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja.
29.05.2013 klo 10.30


Animaatiosarja Diego-kamelista ja Ziggy-nimisestä limutölkissä majailevasta hengestä. Ziggy ilmestyy toteuttamaan Diegon toiveet, mutta ennen kuin Ziggy ehtii toteuttaa kolmannen toiveen, tölkkiin menee hiekkaa ja taikominen ei enää onnistu. Sarjassa seurataan Ziggyn ja Diegon kommelluksia, kun Ziggy yrittää kaiken keinoin saada kolmannen toiveen toteutumaan, jotta pääsisi limutölkistä lopulliseen vapauteen.
25.05.2013 klo 17.00


Pikku ja Jätti ovat hauska mutta epätavallinen pari, toinen iso ja leppoisa, toinen pieni ja pippurinen. Heille sattuu päivittäin hassunkurisia väärinkäsityksiä ja kommelluksia, joista selviää vain hyvällä tahdolla ja huumorilla. Pikku ja Jätti asuvat maaseudun rauhassa talossa, jossa on iso ovi ja pikku ovi, vaikka Pikku kieltäytyykin käyttämästä omaansa. Puutarhan lammikossa asustaa kaksi sammakkoa, omenapuussa on keinu, ja pihan perältä alkaa hurjan salaperäinen metsä. Englantilainen suomeksi puhuttu nukkeanimaatio.
06.06.2013 klo 07.45


Oggi on laiskanpuoleinen kissa, joka pitää erityisesti TV:n katsomisesta ja syömisestä. Oggin rauhallisia päiviä häiritsevät hassut torakat, jotka tuovat Oggin päivään roppakaupalla naurua ja toimintaa.
25.05.2013 klo 18.00


Smurffit elävät salaperäisessä metsässä sienitaloissaan. Smurffikylässä kaikki ovat kavereita, mutta rauhaisaa yhteiseloa häiritsevät ilkeä Velho ja Rontti-kissa, joiden kynsistä smurffit onnistuvat pelastautumaan nokkeluudellaan.
25.05.2013 klo 08.00


Aamujumpata voi koska tahansa. Lähde mukaan seikkailemaan, juontajien kanssa jumppaamaan!
25.05.2013 klo 08.00


Wotwotit ovat kaksi hassua ja uteliasta avaruusolioita, jotka saapuvat tutkimaan maapallon ihmeitä avaruusaluksellaan. Höyrymoottori savuten he laskeutuvat keskelle eläintarhaa. Ihmettelyn aihetta riittää loputtomasti, kun wotwotit löytävät kaikki eläintarhan omituiset otukset tutkiessaan ympäristöä, ajellen lentävillä istuimillaan. Suomeksi puhuttu australialainen animaatiosarja.
29.05.2013 klo 07.15


Utelias koiranpentu Moppe keksii koiramaisia koiruuksia ja rakastaa jännittäviä seikkailuja. Moppe on rakastunut koiraneito Kokiin ja kilpailee hänen suosiostaan, mutta pahaksi onneksi Mopen hommat menevät aina myttyyn ja silloin Mopesta lähtee melkoinen meteli. Onneksi Moppe ei vähästä lannistu!
25.05.2013 klo 17.15


Vauhdikas animaatiosarja 12-vuotiaasta Bibistä, joka on perinyt äidiltään Barbaralta taikavoimia. Noitatyttö Bibi ja hänen taikaluutansa Omppu ovat vasta aloittelijoita taikavoimien käytössä ja siitä seuraa monia hauskoja tilanteita. Sarja on suomeksi puhuttu.
27.05.2013 klo 12.30


Kaukana ihmisten ilmoilta on rauhallinen, lumen peittämä saari. Metsässä saaren keskellä on pieni, eläinten asuttama kylä. Kukaan ei tiedä kuinka eläimet tulivat saarelle, mutta ne päätyivät elämään yhdessä saaren ainoassa kolkassa, jossa aurinko paistaa lämpimämmin eikä tuuli puhalla niin kylmästi. Tässä kylässä elää ystävineen Pororo, utelias ja vallaton pieni pingviini. Korealainen suomeksi puhuttu animaatiosarja.
15.06.2013 klo 06.30


Tuomas Veturi on iloinen höyryveturi, joka seikkailee hauskoissa ja värikkäissä tarinoissa veturi-, helikopteri- ja bussiystäviensä kanssa. Tuomas ystävineen asuu idyllisellä saarella, jossa seikkailuja riittää jokaiselle päivälle. Suosittu englantilainen sarja perustuu rakastettuihin Tuomas Veturi -kirjoihin. Puhuttu suomeksi.
26.05.2013 klo 07.00


Iloinen rakentaja Puuha-Pete ja hänen kaverinsa Pusku ja Kippi sekä muut puuhakkaat työmaakoneet pitävät huolta siitä, ettei yksikään remonttihomma eikä kaivuutyö jää tekemättä. Pete ystävineen suoriutuu eteen tulevista kommelluksista ja haasteista leikiten! Suomeksi puhuttu englantilainen animaatiosarja.
25.05.2013 klo 07.45


Uudistettu versio alkuperäisestä puolalaisesta pala-animaatiosta, joka kertoo Muumipeikon ja hänen perheensä sekä omaperäisten ystävien seikkailuista Muumilaaksossa. Sarja on puhuttu suomeksi.
27.05.2013 klo 10.05


Klassikkoanimaatio kömpelöstä, mutta onnekkaasta agentti Gadgetista, joka taistelee pahamaineista MAD-järjestöä vastaan. Gadgetin mielikuvitukselliset laitteet vakuuttavat epäilijät hänen pätevyydestään, vaikka useimmiten mysteerit ratkaisee hänen veljentyttärensä Penny ja koiransa Brain.
30.05.2013 klo 19.00


Suomeksi puhuttu animaatiosarja, jossa opitaan piirtämään hauskalla tavalla. Hilpeä karhumainen otus Piiru asustaa autiossa valkoisessa maailmassa, mutta hänellä on taikakynät, joilla hän piirtää itselleen värikkäitä maisemia, uusia ystäviä ja kaikkea mitä leikkimiseen ja hauskanpitoon tarvitaan. Kun lauletaan yhdessä taikasanat, piirrokset heräävät henkiin!
27.05.2013 klo 13.45


Animaatiosarja leijonaperheestä, jossa äitileijona on koko päivän töissä ja isäleijona hoitaa kotia sekä seitsemää vilkasta pentua. Kaikki keinot on käytettävä, jotta huusholli ei ajaudu täydelliseen kaaokseen, kaikilla lapsilla riittää hauskaa puuhaa ja hankaliin kysymyksiin löytyy vastaukset. Onneksi isäleijona osaa tehdä vaikka vesipuiston olohuoneeseen ja selittää miksi kuu ei tipu taivaalta. Suomeksi puhuttu saksalainen animaatio.
25.05.2013 klo 17.30


Petteri-eno on Juniorin oma temppumaakari ja rytmikone, joka vierailee studiolla sunnuntaiaamuisin. Petterin kanssa opetellaan hauskoja sirkustemppuja ja erikoistaitoja, askarrellaan ja laulellaan, sekä tehdään monenlaista muuta mukavaa. Petteri-enolla on myös harvinainen lemmikki, hassu puhuva sirkuskarhu, jota vielä hieman ujostuttaa tulla katsomaan Juniorin katsojia.
02.06.2013 klo 09.38


Uusi ranskalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja perustuu Antoine de Saint-Exupéryn vuonna 1943 julkaisemaan klassikkokirjaan. Huima ja mielikuvituksellinen seikkailu alkaa, kun jättimäinen universaali myrsky on vienyt Pikku Prinssin ystävineen pois asteroidiltaan. He matkustavat planeetalta toiselle Linnunradan poikki löytääkseen oikean tien takaisin kotiin. Tästä alkaa taianomainen matka Pikku Prinssille ja katsojille.
01.06.2013 klo 18.30


Suomeksi puhuttu kanadalainen piirrossarja. Mona on omalaatuinen ja utelias 10-vuotias tyttö, joka rakastaa kaikkea jännittävää ja kammottavaa. Mielikuvituksessaan Mona on varma, että kotikaupunkia hallitsevat ilkeät hirmut. Kun jossain on ratkaistava karmea mysteeri, Monasta tulee vampyyri, joka ei pelkää mitään!
26.05.2013 klo 10.30


Palkittu animaatiosarja, joka perustuu Marc Brownin suosittuihin lastenkirjoihin. Arttu on iloinen 8-vuotias koulupoika, jonka päivät täyttyvät hauskoista leikeistä kavereiden Paten, Fransinan ja Alanin kanssa. Artulla on myös kaksi pikkusiskoa ja lemmikkikoira. Joskus tulee eteen harmejakin: koulut kovikset ja kamalien kaksosten vahtiminen. Artun seurassa opitaan, että kaikki pulmat ratkeavat, kun on hyvää tahtoa, mielikuvitusta ja huumoria.
26.05.2013 klo 13.30


Juniorin Postipäivässä iloiset juontajat näyttävät lasten lähettämiä piirustuksia.
26.05.2013 klo 08.50


Animaatiosarja pienestä ja sisukkaasta Late Liskosta, joka vilistää hiekka-aavikolla ja etsii vettä. Muut aavikon asukit, kuten korppikotka, hyeena, mangusti ja kana tuovat liikaakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita Laten elämään. Hyvällä tuurilla ja oikealla asenteella Late kuitenkin aina selviää pinteestä jatkaakseen taas vipellystään kohti vilvoittavaa keidasta.
25.05.2013 klo 10.18


Tiivi-Taavi, Hipsu, Laalaa ja Pai ovat teletappeja, jotka asustavat aurinkoisella ruohikkokentällä Teletappimaassa. He ovat kaikki eri värisiä ja heillä on vatsassaan televisioruutu, josta näkyy joskus ohjelmia oikeista lapsista. Apurina teletapeilla on robotti-imuri Nuu-nuu. Suomeksi puhuttu ohjelmasarja perheen pienimmille.
27.05.2013 klo 11.00


Olli on pieni keltainen sukellusvene, josta tulee isona ihan oikea merenalainen tutkimusalus. Joskus Olli ei malttaisi keskittyä opetukseen, vaan harhautuu seikkailuihin aaltojen alla asustelevien ystäviensä kanssa, joskus hieman vaarallisillekin vesille.
27.05.2013 klo 13.01


Suloisella taikaleppiksellä on erityinen taito: hän voi toteuttaa muiden toiveita ja löytää ratkaisuja kaikkiin ongelmiin. Hän ei ole vielä kovin kokenut taikomaan ja joskus hänen hyvät tekonsa voivat aiheuttaa odottamattomia kommelluksia.Silloin kun edes taikavoimat eivät riitä, ystävällisyys ja hyvä tahto vievät pitkälle.
25.05.2013 klo 07.15


Ash on 10-vuotias poika, jonka suurin haave on tulla maailman mahtavimmaksi Pokémon-mestariksi. Pokémonit ovat salaisia voimia ja taitoja omaavia örkkejä, jotka elävät sulassa sovussa ihmisten kanssa. Ashin ensimmäinen Pokémon on Pikachu, jolla on erittäin sähköinen luonne. Tämä japanilainen piirrossarja on puhuttu suomeksi.
25.05.2013 klo 09.55
25.05.2013 klo 18.30


Venytys, venytys, hyppy ja pomppu, mallia näyttävät Junnu ja Nuppu!
27.05.2013 klo 08.30


Kaikille tuttu klassikkosarja, jossa Hessu-kissa, Mato Matala, Gorilla Banaani ja muut Richard Scarryn riemastuttavat hahmot seikkailevat jälleen Touhulan kaupungissa.
25.05.2013 klo 06.30


Madagascar-elokuvaan perustuva suomeksi puhuttu animaatiosarja, jossa New Yorkin eläintarhan asukit käyvät jatkuvaa nahistelua siitä, kuka onkaan eläintarhan valtias. Pingviinien valiojoukko - Kowalski, Rico, Alokas ja Kippari - puolustaa innokkaasti asemiaan ja keksii ratkaisut tukalissakin paikoissa, vaikka useimmiten heidän omaperäinen kekseliäisyytensä johtaa entistä hullumpiin tilanteisiin. Mikään vastoinkäyminen ei kuitenkaaan masenna näitä toimintasankareita.
25.05.2013 klo 11.00


Upouusi pienten lasten sarja, jossa hellyttävät ja persoonalliset leluhahmot asustavat värikkäässä puistossa. Seikkailut ovat vain pikkuisen jännittäviä ja sopivat ihan pientenkin katsottavaksi.
25.05.2013 klo 06.00


Ystävien kylä on paikka, jossa ihmiset ja eläimet asustavat sopuisasti pitäen huolta toisistaan. Kaupungissa on poliisilaitos, ambulanssikeskus ja paloasema, joissa on uudet innokkaat työntekijät: apina, karhu ja elefantti. He varmistavat, että kaikilla asukkailla on turvallista kaupungin kaduilla ja ympäröivällä maaseudulla, jonka villi luonto houkuttelee jännittäviin retkiin. Suomeksi puhuttu animaatio.
25.05.2013 klo 08.25
25.05.2013 klo 14.15
Tällä sivulla on vain minuutin mittaisia maistiaispaloja Juniorin ohjelmistosta. Ohjelmat näet kokonaisina vain MTV3 Juniori -kanavalla. Ihan kaikista ohjelmista ei valitettavasti ole maistiaisia.